Saimaan pääsy UNESCOn Global Geopark -verkostoon etenee:
Alueen vahvuudet maailmanlaajuisesti ainutlaatuisessa geologiassa, kehitystyötä vielä opastuskeskuksissa ja tuotteistamisessa

Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntien yhteinen Saimaa Geopark-kokonaisuus sai tämän hetkisen tiedon mukaan UNESCOn Global Geopark -statushaussa (UGG) kahden vuoden jatkoajan. UNESCOn arviointiraportissa todetaan, että kaikki edellytykset UNESCO Global Geopark -statukselle ovat Saimaalla kunnossa ja vaaditut kehitystoimet ovat helposti toteutettavissa.

Saimaalla on kaksi vuotta aikaa toteuttaa UNESCOn suosittelemat kehitystoimet päästäkseen kansainvälisen Global Geopark -verkoston jäseneksi. Jäsenyys kansainvälisessä verkostossa tuo alueelle uusia mahdollisuuksia esimerkiksi luontomatkailuun, koulutukseen ja yritystoimintaan. UNESCOn 21 statusarvioinnissa hyväksyttiin yhdeksän ja hylättiin suoraan kuusi kohdetta. Saimaa Geoparkin ohella jatkovaiheeseen selviytyi kuusi muuta ehdokasaluetta.

Global Geopark -verkostoon kuuluvilta alueilta edellytetään maailmanlaajuisesti erityisiä geologisia arvoja, niiden säilyttämistä ja niihin perustuvan luontomatkailun edistämistä. Uusien geoparkkien hyväksymisen jälkeen UNESCOn Global Geopark -verkostossa on 147 kohdetta 41 maassa. Näistä ainoastaan Rokua Unesco Global Geopark sijaitsee Suomessa.

– Tärkeintä on, että Saimaan alueella on UNESCOn tiukat kriteerit täyttävä ainutlaatuinen geologia ja rikas luonto- sekä kulttuuriperintö. Kaikki muut vaadittavat käytännön asiat pystymme toteuttamaan kahden vuoden kuluessa. Moni arvioinnissa kommentoitu asia on jo vireillä ja työn alla, Saimaa Geopark ry:n toiminnanjohtaja Heli Rautanen toteaa.

UNESCOn Geopark-verkostoon kuuluvat kohteet hyödyntävät alueen geologiaa sekä luonto- ja kulttuuriperintöä lisäämällä alueen toimijoiden ja asukkaiden tietoisuutta muun muassa ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä. UNESCOn huomioiden mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset tulisikin huomioida paremmin Saimaa Geoparkin toiminnassa. Luontoperinnön ja -ympäristön avulla voidaan tuoda esille geologian ja biodiversiteetin välisiä yhteyksiä.

UNESCOn arvioinnissa kerrotaan, että aineeton ja fyysinen kulttuuriperintö kalliomaalauksineen on Saimaan alueella todella rikasta. Sitä voidaan hyödyntää tarinoissa ja temaattisilla reiteillä, joilla mielikuvitusta halutaan ruokkia. Saimaalla keskitytäänkin kahden seuraavan vuoden aikana muun muassa näihin teemoihin.

Viime kesänä tehdyssä arvioinnissa todetaan lisäksi, että koska Saimaa Geopark -alue on suuri, tarvitaan alueelle enemmän opastuskeskuksia ja geologisia reittejä, jotka havainnollistavat tehokkaammin maaston tärkeitä geologisia piirteitä. Imatran Virta-opistossa olevan Geopark- opastuskeskuksen ohella Urpolan luontokeskukseen Mikkeliin on rakentumassa vastaava tila.

Maailmalla Geopark-alueet yhdistävät kestävän kehityksen ja paikalliset yhteisöt. Hakuprosessin aikana arvioitiin geologisten arvojen lisäksi muun muassa sitä, minkälaiset valmiudet kunnilla on luoda Saimaa Geopark -alueen ympärille uutta yritystoimintaa, palveluja ja tuotteita ja miten sen tunnettuutta on tarkoitus edistää.

– Haluamme vahvistaa Saimaa Geoparkin ja paikallisten yritysten yhteistyötä ja luoda yhteisen markkinointi- ja tuotteistamisstrategian. Tähän huutoon vastaa

omalta osaltaan parhaillaan käynnissä oleva yrityksille suunnattu yhteistoimintahanke “Tiedolla kasvua ja uudistumista Saimaa Geoparkin alueella”, Heli Rautanen kertoo.

Hanketta rahoittavat Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon ELY-keskukset, Euroopan maaseuturahasto, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö sekä Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö.

 

– Hankkeessa on havaittu, että Saimaa Geoparkin tulisi tehokkaammin koordinoida, tukea ja edistää kuntien ja sidosryhmien järjestämiä tapahtumia ja aktiviteetteja. Samalla voisimme tuoda esille paremmin paikallisia tuotteita ja palveluita, esimerkiksi digitaalisten alustojen kautta. Mielenkiintoista, että UNESCOn arvioitsijat tekivät samalaisia havaintoja alueeltamme, Rautanen jatkaa.

UNESCO kehotti suosituksissaan pitämään aktiivisesti yhteyttä muihin Geopark-alueisiin ja tuomaan esiin alueen kansainvälisiä arvoja muiden UGG-kohteiden kanssa. Mainitussa yhteistoimintahankkeessa järjestettiin huhtikuussa opintomatka kahteen Tšekkien Geopark-alueeseen: Bohemian Paradise UNESCO Global Geoparkiin sekä yksityisesti hallinnoituun Železné Hory Geoparkiin.

Saimaa Geopark -alue, jota nyt ehdotetaan osaksi UGG-verkostoa, on yli 6 000 neliökilometrin suuruinen. Se rajautuu pohjoisessa Luonteriin ja Vekaransalmeen, etelässä Salpausselkään ja idässä Sulkavan Lohilahteen. Lännessä rajana toimii valtatie 13. Noin kaksi kolmasosaa alueesta on maata, ja siihen lukeutuu tuhansia saaria ja yli 8 000 kilometriä rantaviivaa. Aluerajaus on UNESCOn suunnalta todettu sopivaksi ja hyvin alueen geologiaa noudattavaksi. Koska alue on laaja, raportissa suositeltiin harkittua lisäpanostusta talouteen ja henkilöstöön. Saimaa Geopark ry:n hallitus miettii keinoja, joilla resursseja voitaisiin kasvattaa kestävällä tavalla.

Kahden vuoden jatkoaika luo erittäin hyvän pohjan UGG-statuksen saamiselle sekä koko Saimaa Geopark -alueen kehittämistyölle. Status myönnetään aina määräaikaisena ja arvioidaan neljän vuoden välein. Seuraava tähtäin on vuodessa 2021, kun UGG:n status saadaan alueelle.

Lisätietoja:

Heli Rautanen, Saimaa Geopark ry:n toiminnanjohtaja,

heli.rautanen@imatra.fi, p. +358 40 572 0797

Topiantti Äikäs, Saimaa Geopark ry:n pj,

topiantti.aikas@imatra.fi, +358 20 617 2204