Puumalan Norppakierroksen maisemia. Kuvaaja Riina Kaikkonen  
Kuvaaja: Riina Kaikkonen
Retkeilijä Puumalan  Norppapolulla.

 

Saimaa Geopark ry:n toiminta on edennyt yritysyhteistyön käynnistämiseen. Ensimmäinen yhteistyöaskel on 7.11. Imatran Kylpylällä järjestettävä Luontomatkailu Geopark-alueella -valmennuspäivä. Tapahtuman järjestää Saimaan alueen digitaalinen ja verkostoitunut luontomatkailuhanke (DIVE).

Tilaisuus on suunnattu erityisesti Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon luontomatkailuyrittäjille, jotka toimivat Saimaa Geoparkin alueella. Tilaisuuden tavoitteena on rakentaa Saimaan alueen matkailuyrittäjien ja Saimaa Geoparkin väliselle yhteistyölle perustaa, joka tukee yritystoimintaa parhaiten.

Perustan luominen alkaa Saimaan kehitystarinaan tutustumisena: Geologian tutkimuslaitoksen (GTK) asiantuntija kertoo järven syntyhistoriasta. Yrittäjät voivat hyödyntää tarinaa omassa toiminnassaan. Päivään saadaan myös kansainvälistä näkemystä, kun Saimaan ammattikorkeakoulun lehtori Anu Nuutinen esittelee kansainvälisiltä opiskelijoilta keräämiään ajatuksia Saimaa-mielikuvista. Nuutisen esityksestä selviää, mikä ulkomaalaisia Saimaassa kiehtoo ja mikä ihmetyttää.

Tärkeä osa valmennuspäivän ohjelmaa on Suomen tällä hetkellä ainoan Unesco geoparkin Rokua Geoparkin kokemukset yritysyhteistyöstä. Rokua Geoparkin toiminnanjohtaja Vesa Krökki sekä alueen yrittäjä Kaisa Karhu kertovat käytännön esimerkein yhteistyömuodoista. Tilaisuudessa kerätään myös Saimaan alueen yrittäjiltä toiveita yritysyhteistyöstä heidän ja Saimaa Geopark ry:n välille. Tilaisuus on maksuton ja ilmoittautua voi 22.10 asti osoitteessa Imatran seudun kehitysyhtiön internet-sivuilta.

Lisätietoja: Imatran kaupungin osatoteutuksen porojektipäällikkö Riina Kaikkonen, riina.kaikkonen@imatra.fi, 040 482 9812.