Saimaa Geoparkin yritysyhteistyö käyntiin

Kuva viime kesän Unesco GGN arviointi vierailulta. Paikka Karihiekka Juvalla.

Saimaa Geopark ry:n yritysyhteistyö käynnistyy kuluvan joulukuun aikana. Yhteistyöhanke “Tiedolla kasvua ja uudistumista Saimaa Geoparkin alueella” on suunnattu alueen yrityksille ja yhteisöille. Erityisesti luontomatkailuun, majoittumiseen sekä ravintolatoimintaan keskittyneitä yrittäjiä toivotaan osallistuvan hankkeen tilaisuuksiin. Mitään toimialaa ei suljeta pois.

– Esimerkiksi käsityöyrittäjillä voi olla paljonkin ammennettavaa alueen geologiasta, vinkkaa Saimaa Geopark ry:n toiminnanjohtaja Heli Rautanen.

Vuoden kestävä hanke rahoitetaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta sekä Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon ELY-keskusten rahoituksesta. Hankkeen budjetti on 100 000 euroa.

Hankkeen tarkoituksena on tutustuttaa alueen yrittäjät eri aihepiirien avulla Saimaa Geoparkin toimintaan. Luentojen, työpajojen ja seminaarien avulla jaetaan tietoa Saimaa alueen geologiasta, kestävästä kehityksestä ja kiertotaloudesta, vastuullisesta matkailusta ja kansainvälisten matkailijoiden kohtaamisesta. Hankkeen aikana kerätään myös materiaalia tietopankkiin, joka on yrittäjien hyödynnettävissä myöhemminkin.

Hankkeen tärkeintä antia ovat vierailut jo olemassa oleviin Unesco Global Geoparkkeihin (UGG). Suomen ainoa Unescon Global Geopark -statuksen saavuttanut kohde on Rokualla, jossa vieraillaan kevättalvella. Ulkomaanmatka suuntautuu myöhemmin keväällä Tšekin ja Saksan raja-alueella sijaitseviin kolmeen geoparkkiin, joista Bohemian Paradise on UGG-verkoston jäsen.

Yritysyhteistyön alkupamaus järjestetään peräkkäisinä päivinä molempien maakuntien alueella. Ensimmäinen infotilaisuus on maanantaina 17.12. kello 13 Lappeenrannan kaupungintalolla ja tiistaina 18.12. kokoonnutaan kello 9–14.30 Puumalan kunnantalolla. Lue tarkempi päivän ohjelma täältä.

Puumalan aloitustapahtuma on suunniteltu yhdessä ProAgria Etelä-Savon kanssa. Tilaisuudessa Heli Rautanen kertoo yritysyhteistyöhankkeesta ja geologi Kaisa-Maria Remes alueen geologiasta. Päivä jatkuu ProAgrian osuudella, jossa käydään läpi Etelä-Savon kulttuuriympäristökohteita ja miten niitä voi tuoda esille matkailussa sekä markkinoinnissa. Iltapäivän työpajaosuudessa niin Saimaa Geoparkin kuin ProAgrian väki opastaa, mistä nettiosoitteista löytyy lisätietoa aamupäivän aiheisiin liittyen.

– Puumalan tilaisuus on avoinna kaikille asiasta kiinnostuneille, ei pelkästään yrittäjille tai eteläsavolaisille yrittäjille, toteaa Rautanen ja kannustaa myös eteläkarjalaisia mukaan.

Alkava yritysyhteistyöhanke on Saimaa Geoparkin ensimmäinen isompi harppaus alueen elinvoiman kasvattamiseen. Yhteistoimintahankkeen jälkeen yhteistä matkaa jatketaan useampien yritysryhmähankkeiden muodossa, jotka polkaistaan käyntiin yhteistyöhankkeen päätyttyä.

 

 

 

 

 

 

Lisätietoja:

Heli Rautanen
toiminnanjohtaja
Saimaa Geopark ry
heli.rautanen@imatra.fi
p. 040 572 0797