Koe Lammassaaren geologinen aikamatka
Lammassaaressa sijaitsee monipuolinen luontopolku. Luontopolku alkaa Lammassaareen johtavan pengertien saaren puoleisesta päästä. Polkureitti kiertää saaren eteläosien kautta länsirannalle (kota) ja palaa sieltä sisäosien kautta lähtöpisteelle. Polun pituus on 3,7 kilometriä. Sen varrella on 31 rastipistettä. On myös mahdollista valita lyhyempi paluureitti rastilta 18 venesatamaan ja sieltä edelleen kylpylälle.
Imatran georeitti Lammassaaren reittikuvaus
Lammassaaren luontopolku esite
Lammassaari on ensimmäisen Salpausselän reunamuodostumaan kuuluva suisto, jonka kerrostuminen alkoi 12 300 vuotta sitten. Lammassaari kertoo geologista tarinaa kolmessa aikatasossa: rantakalliot ovat 1,9 miljardia vuotta vanhoja, itse saari on kerrostunut yli 12 000 vuotta sitten ja kolmannen aikatason muodostavat saarta kiertävät muinaisrannat.
Suiston alkuperäisestä korkeudesta (n. 101-102 m mpy) on jäljellä enää pieni palanen saaren eteläpäässä – muualla Saimaan eri vaiheiden aallot ovat huuhtoneet kerrostumia ja muodostaneet selvästi erottuvia muinaisrantoja. Suursaimaa -vaiheen rannoilta (n. 80 m mpy) on löytynyt kaksi kivikautista asuinpaikkaa. Jääkaudesta muistuttavat useat suppakuopat, joista vaikuttavin on suurehko, jyrkkäreunainen suppalampi. Saaren pohjoispäässä polun varrella on edustavia ja kauniita suonigneissilohkareita, joiden lisäksi aivan saaren pohjoispäässä viehättävä, suojaisa kallioalue. Lammassaaressa on useita Saimaa Geoparkin opasteita.
Kuva: Riina Kaikkonen
Koordinaatit
Maantieteelliset koordinaatit
61.208779721, 28.709660480
GPS-koordinaatit
x=591853,586 y=6787243,684
Osoite
Lammassaarentie
55420 Imatra