

kilpailun säännöt
1. Järjestäjä
Kilpailun järjestävät Saimaa Geopark ry ja LAB-ammattikorkeakoulun AARREKARTTA - Saimaa Geoparkin näkyvyyden ja saavutettavuuden kehittäminen -projekti (jäljempänä ”Järjestäjät”).
2. Osallistumisoikeus
Kilpailuun voivat osallistua kaikki yksityishenkilöt. Alaikäisen osallistujan tulee pyytää huoltajansa suostumus.
Järjestäjän työntekijät voivat osallistua, mutta eivät voi voittaa palkintoja.
3. Kilpailuaika
Kilpailu järjestetään 1.11.2025-31.1.2026. Kaikki osallistuvat kuvat tulee toimittaa kilpailulomakkeella 31.1.2026 klo 23.59 mennessä. Raati valitsee valokuvat näyttelyyn helmikuussa 2026.
Näyttely avautuu Imatralla Kulttuuritalo Virrassa Saimaa Geoparkin vierailukeskuksen yhteydessä keväällä 2026.
Näyttelyyn valitut valokuvaajat kutsutaan mukaan näyttelyn avajaisiin.
4. Kilpailuun osallistuminen
Kukin osallistuja voi lähettää kilpailuun enintään yhden Saimaa Geoparkin alueella kuvatun kuvasarjan (3 kuvaa).
Sarjan yhdessä kuvassa tulee näkyä ihminen tai osa ihmisestä (esim. käsi, siluetti tai selkä) ja yhdessä kuvassa pitää näkyä talvi jollakin tavalla – nämä voivat olla myös samassa kuvassa. Kuvat voivat muodostaa yhden yhtenäisen tarinan tai kolme erillistä.
Kuvien tulee olla resoluutioltaan korkealaatuisia vaaka- tai pystykuvia, joiden yhteiskoko on enintään 50 MB. Näyttelykuvat tullaan painattamaan A3-kokoisina. Järjestäjällä on oikeus rajata kuvia tarvittaessa painokokoon sopiviksi. Kuvat voivat olla myös aiemmin otettuja julkaisemattomia kuvia.
Kuvien oheen on liitettävä kustakin kuvasta kertova tarina tai selite. Kuvakohtaisen selitteen pituus saa olla enintään 500 merkkiä. Valokuvat ja kuvien selitteet lähetetään kilpailulomakkeella, joka löytyy osoitteesta: https://link.webropol.com/s/saimaageopark-valokuvauskilpailu2025-26
5. Tekijänoikeudet ja kuvien käyttö
Osallistumalla kilpailuun kuvaaja vakuuttaa olevansa kuvien tekijänoikeuksien haltija. Osallistumalla kilpailuun kuvaaja myöntää Järjestäjille ajallisesti ja maantieteellisesti rajoittamattoman oikeuden käyttää kuviaan kaikissa viestinnän ja toiminnan muodoissa (esim. painotuotteet, verkkosivut, sosiaalinen media). Tämä koskee vain näyttelyyn valittuja ja palkittuja kuvia.
Kuvaajan nimi mainitaan kuvan käytön yhteydessä. Kuvaajalle ei lahjakortin lisäksi makseta erillistä korvausta kuvien käytöstä. Kuvaaja voi edelleen jatkossa käyttää kilpailuun lähettämiään, myös näyttelyyn valittuja, valokuvia muissa tarkoituksissa.
Järjestäjällä on oikeus kysyä kuvaajilta, joiden kuvia ei valittu, saako heidän kuviaan käyttää muussa kuin näyttelytarkoituksessa, kuvaajan nimi mainiten. Kilpailuun osallistuneella on oikeus kieltäytyä tästä.
Alaikäisen kuvaajan tulee pyytää huoltajan suostumus kilpailuun osallistumiseksi. Vapaamuotoinen allekirjoitettu suostumus tulee toimittaa Järjestäjälle erikseen sähköpostitse osoitteella: jenna.tiimo@saimaageopark.fi
6. Vastuu kuvista
Osallistuja vastaa siitä, että kuvan julkaiseminen ja käyttäminen ei loukkaa kolmansien osapuolten oikeuksia. Esim. jos kuvassa näkyvä ihminen on tunnistettavissa, kuvaajalla on oltava kuvassa esiintyvän henkilön suostumus kilpailuun osallistumiseen ja kuvan mahdolliseen julkaisemiseen. Järjestäjä ei vastaa kuvien käytöstä mahdollisesti aiheutuvista kolmansien osapuolten vaatimuksista.
7. Voittajien valinta ja palkinnot
Kilpailun voittajat (8 henkilöä) valitsee Järjestäjän nimeämä raati. Kaikki näyttelyyn valitut kuvaajat saavat palkinnoksi 70 € arvoisen tuotepalkinnon, joka sisältää aidon Suomessa valmistetun kuksan ja pienpaahtimon kahvipaketin.
Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi. Palkinnot jaetaan voittajille valokuvanäyttelyn avajaisissa tai toimitetaan postitse.
8. Yleiset ehdot
Järjestäjä pidättää oikeuden muuttaa kilpailun sääntöjä tai perua kilpailu, jos olosuhteet sitä edellyttävät. Kilpailuun osallistuminen tarkoittaa näiden sääntöjen hyväksymistä.



Näin osallistut
1. Tutustu kilpailun sääntöihin
2. Kuvaa tai valitse kuvat
a) Ota kolmen kuvan sarja elämästä Saimaan
rannalla ja sen läheisyydessä.
• Sarjan yhdessä kuvassa tulee näkyä ihminen
tai osa ihmisestä (esim. käsi, siluetti, selkä),
ja sarjan yhdessä kuvassa tulee näkyä talvi
jollakin tavalla. Talviteema ja ihminen voivat
olla myös samassa kuvassa.
• Kuvat voivat muodostaa yhden yhtenäisen
tarinan tai kolme erillistä.
• Kuvat voivat olla otettuja Saimaa Geoparkin
virallisista kohteista tai muualta sen alueelta.
• Kuvat voivat olla myös aiemmin otettuja
julkaisemattomia kuvia.
b) Kirjoita kustakin kuvasta lyhyt vapaamuotoinen
tarina tai selite (enintään 500 merkkiä). Liitä
tarinan oheen myös tieto, missä kuva on otettu:
Geopark-kohteen nimi tai kunta.
c) Nimeä kuvat muotoon: SGP-kilpailu_
etunimi_sukunimi_kuva1 (sekä kuva2 ja kuva3
vastaavasti).
3. Lähetä kuvat
Lähetä kuvasi (3 kpl) viimeistään
31.1.2026 mahdollisimman suurikokoisina
kilpailulomakkeen kautta. Muista liittää mukaan erillisenä tekstitiedostona kuvia avaavat tekstit/ tarinat.
Osallistumaan pääset alla olevan kilpailulomakkeen kautta, tai viereisestä QR-koodista.
Aikataulu
Kilpailuaika: 1.11.2025 – 31.1.2026
Raati valitsee valokuvat näyttelyyn
helmikuussa 2026. Valokuvanäyttely alkaa Saimaa Geoparkin
Imatran vierailukeskuksesta keväällä 2026.
Lisätiedot
Jos sinulla on kysyttävää kilpailusta, ota yhteyttä Saimaa Geoparkin markkinointi- ja
hankekoordinaattori Jenna Tiimoon:
jenna.tiimo@saimaageopark.fi


Valokuvauskilpailu järjestetään osana AARREKARTTA -Saimaa Geoparkin näkyvyyden ja saavutettavuuden kehittäminen -projektia (Maaseuturahasto 2021-2027).
Lisätietoa projektista: https://saimaageopark.fi/aarrekarttahanke/







