Geopark opastuskeskus, Imatran kaupungin- & taidemuseo
Imatran kaupunginmuseo ja taidemuseo sijaitsevat molemmat Kulttuuritalo Virran ensimmäisessä kerroksessa. Imatran kaupunginmuseo on perustettu vuonna 1981 ja se esittelee Imatran alueen vaiheita esim. teollistumista ja sen vaikutuksia. Taidemuseon kokoelma koostuu Imatran kaupungin ja Imatran taideyhdistyksen omistamista teoksista.
Saimaa Geoparkin opastuskeskus sijaitsee Imatran Kulttuuritalo Virran pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Opastuskeskuksessa on tarjolla runsaasti tietoa geologiasta sekä Saimaan alueen kehityshistoriasta. Geonäyttelyn monipuolisia kivinäytteitä tutkiskelemalla voi kurkistaa syvään historiaan liki kahden miljardin vuoden taakse. Saimaan jääkauden jälkeisiä kehitysvaiheita sekä ihmisen varhaista elämää Saimaan alueella on havainnollistamassa viimeiset 13 000 vuotta kattava aikajana ja näytekokoelma.
Paikallista kulttuuria
Esillä on lisäksi lukuisia paikallisgeologiasta kertovia karttoja. Näyttelytilassa on myös Salpausselkien syntytapaa ja rakennetta esittelevä pienoismalli, jota tutkimalla saa kokonaisvaltaisen käsityksen jääkauden maisemaa muokkaavista voimista. Lisäksi on tarjolla tietoa UNESCO Global Geoparks -organisaatiosta sekä Geopark-kohteista kotimaassa ja maailmalla. Opastuskeskus on mainio paikka aloittaa georetkeily Saimaan alueella.
Opastuskeskuksen näyttelyn tekstejä ja kuvia löytyy Saimaa Geoparkin nettisivuilta tietopankista Geologia ja ympäristö -otsikon alta.
Osoite
Virastokatu 1, 55120 Imatra