Yhteistyö­kumppaneille Tietopankki

SAIMAA GEOPARK OPASTUSKESKUS IMATRALLA

Saimaa Geoparkin opastuskeskus sijaitsee Imatran Kulttuuritalo Virran pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Opastuskeskuksessa on tarjolla runsaasti tietoa geologiasta sekä Saimaan alueen kehityshistoriasta. Geonäyttelyn monipuolisia kivinäytteitä tutkiskelemalla voi kurkistaa syvään historiaan liki kahden miljardin vuoden taakse. Tilassa on myös mahdollisuus harjoitella tyypillisimpien kiviemme tunnistamista. Saimaan jääkauden jälkeisiä kehitysvaiheita sekä ihmisen varhaista elämää Saimaan alueella on havainnollistamassa viimeiset 13 000 vuotta kattava aikajana ja näytekokoelma. Esillä on lisäksi lukuisia paikallisgeologiasta kertovia karttoja. Näyttelytilassa on myös Salpausselkien syntytapaa ja rakennetta esittelevä pienoismalli, jota tutkimalla saa kokonaisvaltaisen käsityksen jääkauden maisemaa muokkaavista voimista. Lisäksi on tarjolla tietoa UNESCO Global Geoparks -organisaatiosta sekä Geopark-kohteista kotimaassa ja maailmalla. Opastuskeskus on mainio paikka aloittaa georetkeily Saimaan alueella.

LUE LISÄÄ 

Ohjeita

Kalastusetiketti

Kestävän matkailun periaatteet

Retkeilyetiketti

Opasteet

Julkaisut

Geologinen retkiopas eteläiselle Saimaalle

Muinaismerestä Saimaaksi (PDF)

Muinaismerestä Saimaaksi Issuu-julkaisu

Muinaismerestä Saimaaksi (PDF) ENG

Muinaismerestä Saimaaksi Issuu julkaisu ENG

Muinaismerestä Saimaaksi – Geologinen retkiopas eteläiselle Saimaalle johdattelee lukijansa aikamatkalle Saimaan eri kehitysvaiheisiin nykymaisemien kautta. Mitä Saimaan rannoilla nähtävät muinaiset rantatasanteet kertovat järven historiasta? Entä olisitko uskonut, että 1,8 miljardia vuotta sitten alue oli vuoristoseutua?

Retkiopas käsittää yhteensä kahdeksan kohdetta: Lammassaaren, Pullikaisen, Huuhanrannan, Ruhan eli Ruuhonsaaret, Sarviniemen, Rastinniemen, Ilkonsaaren sekä Satamosaaren. Osa kohteista on saavutettavissa autolla, osa vain vesiteitse.

Geologinen retkiopas löytyy myös citynomadin sivuilta ja on selailtavissa kätevästi myös mobiililaitteella. Reitti ja kohteet ovat kohdekuvauksineen nähtävissä kartalle piirretyssä reitillä!

Retkiopas citynomadin sivuilla

Geologinen retkiopas Etelä-Savo

Tarinoita Etelä-Karjalasta ja geokohteista

Tarinoita Etelä-Karjalasta avaa tarinoiden maakunnan. Kirjaseen on kerätty asukkaiden muistoja ja tarinoita eteläkarjalaisista paikoista. Teoksessa on mukana myös muutamiin Saimaa Geoparkin geokohteisiin liittyviä tarinoita. Kirja on käännetty myös englanniksi ja venäjäksi.

Tarinoita Etelä-Karjalasta (PDF)

Rural Explore -hanke

Rural Explorer – hankkeessa koottiin mielenkiintoisiin paikkoihin liittyvää tarina-aineistoa Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakuntien maaseutumaisilta alueilta. Rural Explorer – hankkeen toteuttivat 1.11.2017 – 31.5.2020 Humanistinen ammattikorkeakoulu ja LAB-ammattikorkeakoulu. Projektia rahoitti Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto/Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

Tarinajoki -kertomukset matkailijan oppaana Kakkois-Suomessa

Tarinat kulttuurimatkailun tuotteina

Tarinajoki-kirjaan sisältyy 51 kertomusta Kaakkois-Suomesta. Tarinoiden aiheet ovat syntyneet aikojen myötä ja kulkeutuneet suullisena perintönä, muistiinmerkittyinä ja arkistoihin kätkettyinä katkelmina tai kokonaisina kertomuksina jälkipolville. Tarinoiden pohjalta ja niistä inspiroituneina on teokseen laadittu uusintaversioita, joissa alueen rikas tarinaperintö pääsee jälleen ääneen.

Pekka Vartiainen, Juha Iso-Aho & Anu Nuutinen (Toim. / Eds.)

Voit lukea lisää Tarinajoki-kirjasta Humak:in nettisivuilta

Tarinajoki-kirja (PDF)

ELLI JA ALBERT

Suomalaiset nk. kulta-ajan taiteilijat hakeutuivat 1800-luvun lopulla kansanomaisiin aiheisiin ja inspiraation toivossa myös kansan pariin. Kalevala-buumin nostattamat matkat veivät usein itäiseen Suomeen. Myös Albert Edelfelt lähti 1877 Vuoksenlaaksoon etsimään ja maalaamaan kansantyyppejä. Tuolloin hän asui jonkin aikaa Suomessa ja Venäjällä laajalti tunnetun kansanparantaja Elli Jäppisen kodissa. Ruokolahden ajalta on Edelfeltin yksi tunnetuimmista maalauksista ”Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä” (1887), jota ihasteltiin suurissa kaupungeissa ympäri Eurooppaa – ja sittemmin myös Suomessa.

Pekka Vartiainen, Juha Iso-Aho & Anu Nuutinen

Lue tarina: Elli ja Albert (PDF)

TARINAREITTI

Hyödyntämis- ja aktivointiopas yrittäjälle

Mistä tarinoiden aiheita löytyy? Miten tarinoita luodaan? Miten tarinoita voi hyödyntää matkailutuotteissa? Rural Explorer –hankkeen tuottama Tarinareitti -opaskirjanen on tarkoitettu aktivoimaan ja auttamaan matkailuyrittäjiä tarinoiden käyttämisessä oman liiketoimintansa ja tuotepalettinsa osana.

Juha Iso-Aho, Anu Nuutinen ja Pekka Vartiainen (toim.)

Lue lisää oppaasta Humak:in nettisivuilta (PDF)

 

Georeitti Imatralla

Imatran georeitti kertoo Imatran geologista tarinaa. Georeittiin on myös merkitty geologisesti merkittäviä maastokohteita, joihin voi käydä tutustumassa ja jotka kertovat paikallisen luonnon historiasta. Kohteet ovat helposti saavutettavissa.

Imatran georeitti (PDF)

Linkit

Hyödyllistä lisätietoa

Rural Finland II  -hankkeen tavoitteena on, että matkailuyritykset sekä ruoka-, luonto- ja kulttuurimatkailun toimijat muodostavat aktiivisia ja avoimia verkostoja ja yhdistävät voimavaroja kehittämistyössä, josta syntyy uusia kansainvälistymiseen tähtääviä palvelumalleja. Sivustolta löydät kootusti tapahtumia, työpajoja ja koulutuksia, sekä uutisia ja postituslistan. 

Hankkeen uutiskooste ja matkailun työpakki

Matkailupalvelut

Visit Saimaa – Matkailupalveluja koko Saimaan alueella

Go Saimaa – Lappeenrannan ja Imatran seudun matkailupalveluja

Tilastot ja tutkimukset

Visit Finland -tutkimukset ja tilastot – Matkailututkimuksia ja tilastoja

Tilastopalvelu Rudolf – Yöpymistilastoja Suomesta