Näe ja koe GEOKOHTEET Kaarnavuoren kalliojyrkänne ja -lippa

Koe Linnamainen jyrkänne

Karun kauniilla Luonterilla on jyrkkä kallioalue nimeltään Kaarnavuori. Tarina kertoo, että Kaarnavuoressa eleli jättiläinen perheineen ennen ihmisten asettumista alueelle. Jättiläisten koti oli siis kallion sisässä ja sinne johti ovi suuren kalliolipan alta. Jättiläinen oli maalannut ovensa tervalla ja osa tervasta erottuu kallion pinnasta nykyäänkin. Valitettavasti jättiläiset muuttivat pois ensimmäisten ihmisasukkaiden saapuessa Mikkelin tienoille ja kalliokoti jäi tyhjilleen. Kukaan ei tiedä tarkalleen miltä kallion sisukset näyttävät, koska ei ole tiedossa taikaa, jolla jättiläisen oven saisi auki. (Kejonen, Aimo (2008). Kansantarinat, Karttakeskus, s. 69)

Kaarnavuori sijaitsee Luonterin Saukonsalon saaren eteläosassa. Parhaiten pääset ihailemaan jylhää kallioseinämää ja kalliolippaa veneilemällä tai melomalla Kaarnavuoren itäpuolelle aukeavaan Kaarnalahteen.

Kuva: Jari Nenonen