Koe Saimaan riviera
Huuhanranta on pisimpiä avoimia hiekkarantoja Saimaalla. Se on listattu yhdeksi maan hienoimmista hiekkarannoista, jonne tullaan kesäpäivänä pidemmästäkin matkasta. Huuhanrannan 1,5 km pitkää hiekkarantaa on kutsuttu myös Huuhanhiekaksi ja ”Saimaan Rivieraksi”. Ranta on hienoa hiekkaa ja syvenee hyvin hitaasti, voit kahlata jopa 100 m päähän rantaviivasta. Rannalta etelään päin avautuvalla Huuhanselällä voit kesäpäivinä seurata Kutveleen kanavaan suuntaavia tai sieltä tulevaa vesiliikennettä. Rantaan tai ainakin lähelle on mahdollista ajaa veneillä, joilla voi ajaa keulan rantahiekkaan, sekä tietenkin kanooteilla.
Huuhanrannan paahteisilla ja avoimilla etelärinteillä viihtyy kasvi- ja eläinlajistoa, joka kestää kuivuutta ja suuria lämpötilan vaihteluita. Esimerkiksi hietaneilikka on yksi Huuhanrannan muinaisten rantatörmien kasvilaji.
Autoille on pysäköintipaikka ylhäällä rinteen päällä. P-paikalta ei pääse autolla rannalle, vaan on jatkettava kävellen noin 200 m alas rannalle. Retkeilypalvelut ovat länsipäässä Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistamalla osalla. Kohteessa on myös Saimaa Geoparkin opasteet.
Huuhanrannan geologiaa
Huuhanrannalla on joissain rantakerrostumissa nähtävissä jäätikön sulamisvesien uurtamia muinaisia uomastoja. Rannan tuntumassa on myös nyky-Saimaan rantavalleja ja -palteita. Lisäksi rannan kaakkoispäässä on jäätikön uurteiseksi hioma laaja kiillegneissistä koostuva kallioalue. Rantakallioiden kautta kulkee kahden laaja-alaisen kivilajialueen, kiillegneissin ja tonaliitin rajapinta.Huuhanranta on osa Kyläniemen reunamuodostumajaksoa, ja sitä luonnehtivat useat eri kehitysvaiheiden muinaisrannat, eli Baltian jääjärven (n. 105-106 m mpy), Etelä-Saimaan jääjärven (n. 91-92 m mpy) sekä Suursaimaan (n. 83 m mpy) rannat.
Kuva: goSaimaa
Koordinaatit
Maantieteelliset koordinaatit
61.335749973, 28.398017043
GPS-koordinaatit
x=574809,516 y=6800986,523
Osoite
Kietäväläntie 371