Näe ja koe GEOKOHTEET Kallioinen Ilkonsaari

Koe harvinainen vedenalainen särkkä

Ilkonsaari koostuu kahdesta kaakko-luode -suuntaisesta kallioselänteestä, joita yhdistää aaltojen kerrostama maakannas. Se on syntynyt ympäristöään syvemmälle kuluneen kallioperän murrosvyöhykkeeseen. Ilkonsaaren kallioalueiden paljastumat edustavat useita eri kivilajeja, kuten granodioriittiä, juonibreksiaa, tonaliittia sekä graniittia.

Saaren yhteydestä löytyy myös varsin harvinainen, 300 m pitkä vedenalainen särkkä, jota voi ihailla läheisten kallioiden päältä. Särkän muotoutuminen lienee alkanut ennen Suursaimaan maksimivaihetta vedenpinnan ollessa vielä nykyistä alemmalla tasolla. Kulttuurillisen lisän saarelle tuovat sinne rakennetut useat ortodoksiset tsasounat. Ilkonsaaressa on kaksi Saimaa Geoparkin opastetta venelaitureiden läheisyydessä.

Ilkonsaaren päästä päähän vievä polku on rakennettu mahdollisimman esteettömäksi - pari vaativaa nousu/laskua on maaston vuoksi polulle jäänyt. Polun varrelta, löytyy kaikkineen viisi tsasounaa, jotka edustavat ortodoksisen kirkon perinteitä Kreikasta pohjoiseen Norjan rajalle. 

Ilkonsaaren eteläpäässä on laituri, jonne voi kiinnittyä isolla aluksella. Laiturin toisella puolella on poijut veneille. Saaren itärannalla on ns. Särkänsatama, missä laiturin luona syväys on matalan veden aikaan alle 1 m. Molemmissa satamissa on nuotiokatokset. Kanooteilla voi rantautua saaren keskiosan tai pohjoispään hiekkarannoille.

Ilkonsaari on yksi Muinaismerestä Saimaaksi -reitin kohteista.

Kuva: Tapani Tervo

 

Koordinaatit

Maantieteelliset koordinaatit

61.209997390, 28.296689842

GPS-koordinaatit

x=569665,900 y=6786869,100