Näe ja koe GEOKOHTEET Satamosaari, jäätikköjokikerrostuma

Koe Satamosaaren erikoinen laguuni

Satamosaari on osa deltamuodostumaa, jonka kerrostumista erinäiset jääblokit säätelivät. Esimerkiksi Satamosaaren laguunimainen lahti osoittaa kerrostumisenaikaisen jäälohkareen sijainnin, minkä lisäksi saarelta löytyy muutamia suppakuoppia. Saaren koko rantaviivan matkalta on nähtävillä myös Suursaimaan aikainen muinaisranta (80 m mpy).

Satamosaari on Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiön retkikohde. Saaressa on retkisatama, kolme grillikatosta, kaksi saunaa, Saimaa Geoparkin opaste sekä muuta ohjeistusta. Satamosaareen järjestetään risteilyjä Imatran suunnalta. Muutoin saari on saavutettavissa vain veneellä tai kanootilla.

Satamosaari on yksi Muinaismerestä Saimaaksi -reitin kohteista. Muinaismerestä Saimaaksi -reitin kuvauksen ja ohjeita saapumiseen löydät Outdoor Active retkeilyportaalin sisällöistä.

Kuva: Arto Hämäläinen

Koordinaatit

Maantieteelliset koordinaatit

61.194573494, 28.557257047

GPS-koordinaatit

x=583704,351 y=6785456,990