Suurisuo, keidassuo

Suurisuon pinta viettää länsiluoteeseen. Suon luoteisreunalla, suota reunustavien drumliiniselänteiden väliset painanteet ovat 80-81 metriä merenpinnan yläpuolella (m mpy). Suon länsiosassa alin taso on noin 83-85 m mpy ja korkein alue, 87 m mpy, löytyy suon kaakkoisosasta. Suo rajautuu koillisessa laajaan tasalakiseen hiekkamuodostumaan (92-95 m mpy), joka on jäätikön sulamisvesien lajittelema ja kerrostama suisto. Suon keskellä sijaitsevan kalliosaarekkeen, Linnansaaren itäpuolella suon pintaa kuvioivat vetiset kuljut ja kuivemmat kermit. Muodot ovat pitkänomaisia ja niiden suuntaus on viettokeitaalle tyypilliseen tapaan kohtisuoraan suon viettoa vastaan. Suolammen allikkoaluetta halkoo muutama samansuuntainen turvekannas.

Suurisuon lajistossa ei esiinny uhanalaisia tai harvinaisia kasveja, mutta kaikki suotyypeille kuuluvat lajit ovat edustettuina. Alue on aikanaan ollut osa Etelä-Saimaan jääjärveä, ja suon koillispuolella on hiekkamuodostuma, joka on tulkittu suistoksi.

Suurisuo on Natura 2000 -kohde 

Alueen vapautuessa mannerjäätikön alta noin 11 500 vuotta sitten se oli osa jäätikön reunaan patoutunutta Etelä-Saimaan jääjärveä.  Suurisuon allas kuroutui omaksi vesialueeksi jääjärven purkautuessa Yoldiameren eli muinaisen Itämeren tasoon noin 11 400 v sitten, jonka jälkeen soistuminen vähitellen käynnistyi. Suursaimaan tulva nousi korkeimmassa vaiheessaan 6 900 – 6 300 v sitten (n.84 m mpy) peittämään vain Suurisuon reuna-alueita.

Suurisuo on Natura 2000 -kohde ja sille on perustettu Valtioneuvoston asetuksella Puumalan Suurisuon luonnonsuojelualue.

Kuva: Kaisa-Maria Remes