Satamosaari, taianomainen laguuni
Satamosaari on leppoisa kesäinen keidas Saimaalla lähellä Imatran, Rauhan ja Joutsenon satamia. Satama sijaitsee laguunimaisessa lahdessa, jonne johtaa pohjoisesta viitoitettu väylä. Satamosaaressa on veneilijöille kolme laituria sekä risteilylaituri, jolta nousee myös liikuntaesteisille soveltuva kulkuväylä nuotiokatokselle ja saunalle. Lahden eri puolilla on kaksi muuta nuotiokatosta ja yhteensä kaksi saunaa. Satamosaareen järjestetään risteilyjä Imatran suunnalta. Muutoin saari on saavutettavissa vain veneellä tai kanootilla.
Satamosaaren laguuni, joka on todellisuudessa yhdeltä sivulta avoin suppa, on kuin tehty retkeilijän suojasatamaksi. Satamosaari on osa deltamuodostumaa, jonka kerrostumista erinäiset jääblokit säätelivät. Esimerkiksi Satamosaaren laguunimainen lahti osoittaa kerrostumisenaikaisen jäälohkareen sijainnin, minkä lisäksi saarelta löytyy muutamia suppakuoppia. Saaren koko rantaviivan matkalta on nähtävillä myös Suursaimaan aikainen muinaisranta (80 m mpy).
Satamosaari on yksi Muinaismerestä Saimaaksi -reitin kohteista. Muinaismerestä Saimaaksi -reitin kuvauksen ja ohjeita saapumiseen löydät Outdoor Active retkeilyportaalin sisällöistä.
Kuva: Arto Hämäläinen
Koordinaatit
Maantieteelliset koordinaatit
61.194573494, 28.557257047
GPS-koordinaatit
x=583704,351 y=6785456,990